Minulla ei varmaan ole mitään elämää. Sen jälkeen kun äidinkielentunnilla kerrottiin mikä on vokaalisointu, olen etsinyt sanoja, joissa tämä sääntö ei käy.

Ja niille, jotka eivät tiedä, mikä on vokaalisointu, tulee pikaoppitunti. Vokaalisointu on siis sellainen asia, että tiettyjä kirjaimia ei alkuperäisessä suomenkielessä voi yksinkertaisesti laittaa samaan sanaan, koska silloin sanasta tulisi hankalasti lausuttava. Otetaanpa vaikka esimerkiksi olympialaiset. Siinä on o ja y. Mutta o ääntyy suun takaosassa ja y etuosassa. Siksi niitä on vaikea lausua ja tämä sana muuttuu melko helposti olumpialaisiksi. Ä, ö ja y lausutaan suun etuosassa ja a, o, u takaosassa. Näitä ei voi laittaa samaan sanaan, paitsi jos sana on yhdyssana. Muta ei ja i ääntyy suun keskiosassa, niitä voi käyttää jokaisessa sanassa.

Ja, kun tämä oppitunti oli ollut, melkein aina kun luin, katsoin "no onko tässäkin sanassa se hemmetin vokaalisointu?" Ja koska oli, meinasin menettää hermoni.

No, olen nyt löytänyt kaksi ihan suomalaista nimeä ja yhden täysin suomenkielisen sanan, joissa vokaalisointu ei toteudu. Lyydia, Sylvia ja tällainen. Taidan antaa tuleville lapsilleni nimeksi Lyydia ihan vain vittuillakseni :D

Todistettu on, minulla ei ole elämää. Mutta nyt olen saanut jonkinlaisen sielunrauhan kun löysin nuo kolme sanaa. Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, että Sylvia Ja Lyydia ovat ruotsalaisperäisiä nimiä. Mutta tällaisesta ei luovu!